Tikkurilan terveysaseman perusparannus ja 26 uuden vastaanottohuoneen remontointi entisiin toimistoihin oli todellinen suunnitteluyhteistyön voimannäyte. Tiloja käyttävä henkilöstö oli alusta asti mukana suunnittelussa.

Tikkurilan terveysaseman vuonna 2018 toteutettu saneeraus oli suunnittelutiimille innostava haaste. Nykyaikaisella tekniikalla varustettujen hoito- ja vastaanottohuoneiden toteuttaminen 1970- ja 80-luvuilla rakennetun kiinteistön olemassa oleviin rakenteisiin vaati jokaisen sentin punnitsemista.

– Hoito- ja tutkimusvälineet edellyttävät jokaiseen huoneeseen vesipistettä sekä useita sähköliitäntöjä ja valaisimia eri puolille tilaa. Hammashoitohuoneisiin vesipisteitä piti tuoda jopa kolme: hoitotuolin liitännän lisäksi myös erilliset vesipisteet käsien ja instrumenttien pesulle. Seinien tuli puolestaan olla röntgenlaitteiden vuoksi säteilysuojatut. Kaikki piti saada sopimaan vanhoihin pieniin toimistohuoneisiin, Optiplanilla arkkitehtisuunnittelusta vastannut Ulla Laine kuvaa.

Optiplan suunnitteli terveysaseman huoneiden käyttötarkoituksen muutoksen arkkitehtien sekä rakenne-, LVI- ja sähkösuunnittelijoiden yhteistiimillä. Myös terveysaseman henkilöstö ja huoneita käyttävät lääkärit olivat aktiivisesti mukana suunnittelussa.

– Heidän pitää pystyä sujuvasti työskentelemään tiloissa, joten he ovat parhaat asiantuntijat varmistamaan, että kaikki tulee suunnitelmissa huomioitua, Laine toteaa.

Toimivat tilat uutta odotellessa

Kuva: Suunnittelija Ulla Laine ja LVI-suunnittelija Annika Kraft taitavat käyttäjälähtöisen suunnittelun.

Tikkurila kasvaa vauhdilla ja alueelle kaavaillaan lähivuosina uutta hyvinvointikeskusta. Toteutetulla osaparannuksella Vantaan kaupungin Tilakeskus halusi varmistaa tilojen toimivuuden ja ajantasaisuuden ennen uuden keskuksen valmistumista.

– Samalla parannettiin myös tilojen yleistä viihtyisyyttä uusimalla alakattoja ja lattiapintoja rakennuksen vanhimmista osista. Lisää väljyyttä saatiin muuttamalla yksi varastohuone odotustilaksi.

Toteutuksesta on tullut Laineen mukaan kiitosta tilaajalta, ja hanke oli suunnittelijoillekin äärimmäisen palkitseva.

– Näin vaativat ja tarkkaan määritellyt projektit ovat erittäin inspiroivia. Kun lääkäreiltä saadun pitkän tarvelistan jokainen yksityiskohta saatiin toteutettua ja vielä kalusteetkin soviteltua niin, että lääkärin selän taakse jäi pakollinen hätäpoistumisovi, lopputulos tuntui kyllä palkitsevalta.

 

Tilaa uutiskirje

Subsciption Blog