Jakomäen sydän -palvelurakennuksen työmaalla vietetään tänään 4.12. harjannostajaisia.

Harjakorkeuteen edenneessä rakennuksessa asennetaan talotekniikkaa ja tehdään sisätöitä sekä julkisivujen muurausta sääsuojan alla. Tulevan kevään aikana työmaalla edetään kohti viimeistelytöitä, kuten rakennuksen toimintakokeilta ja käyttöönoton valmistelua.

– Jakomäkeen tuleva uusi rakennus yhdistää upealla tavalla kaupungin eri tärkeitä toimintoja erityisesti lapsia ja nuoria varten saman katon alle. Olen iloinen siitä, että voimme palvella perheitä paremmin jatkossa Jakomäen alueella moderneilla tiloilla ja toisiaan täydentävillä palveluilla, toteaa Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen.

Jakomäen keskiosaan valmistuu vuonna 2020 uusi palvelurakennus, jonne tulevat tilat alueen peruskoululle, päiväkodeille, leikkipuistolle sekä nuorisotalolle. Lisäksi tilat on suunniteltu myös muiden kaupunkilaisten käytettäviksi. Rakennuksen käyttäjiksi tulee noin 700 lasta ja työntekijää.

Uusi palvelurakennus korvaa viisi erillistä peruskorjausta yhdellä peruskorjaus- ja laajennushankkeella. Vanhat rakennukset on tarkoitus purkaa ja niiden tilalle suunnitellaan asuinrakennuksia noin 600 asukkaalle.

Uusi palvelurakennus nousee nykyisen yläkoulun ja uimahallin yhteyteen. Jakomäen uimahalli jatkaa nykyisissä tiloissaan ja sen yläpuolella olevaan koulun liikuntasaliin tehdään perusparannus. Koko rakennushanke toteutetaan niin, että mahdollisimman suuri osa uuteen rakennukseen siirtyvistä palveluista voi toimia nykyisissä tiloissaan valmistumiseen saakka.
Uuden rakennuksen omistaja on Helsingin kaupunki.

Hanketta toteutetaan yhteistyönä allianssissa, jossa tilaajana toimii Helsingin kaupunki, rakennusurakoitsijana NCC Suomi Oy ja suunnittelijoina Optiplan Oy, Auer & Sandås arkkitehdit Oy sekä Arkkitehtitoimisto Opus Oy.

Rakennuksen käyttäjät ovat osallistuneet suunnitteluun yhdessä arkkitehtien ja kaupungin tilahallinnon asiantuntijoiden kanssa. Myös alueen asukkaat ovat osallistuneet tulevaisuuden ideointiin.

Palvelurakennuksen suunnittelua ovat ohjanneet uudet opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmat sekä nuorten toimintasuunnitelma.

Tällä hetkellä uudisrakennuksen työmaalla ovat käynnissä muun muassa talotekniikan ja väliseinien rakentaminen sekä lattioiden valu. Uuden ja vanhan rakennuksen yhdistävässä osassa tehdään myös julkisivujen muurausta. Lisäksi vanhan yläkoulun säilytettävässä osassa on käynnissä liikuntasalin perusparannus. Piha-alueilla tehdään viemäröintejä ja pihan pintarakenteita. Jakomäen keskiosassa on alkanut samanaikaisesti myös uuden maakaasuputken rakentaminen, joka valmistuu ensi kesänä.

Jakomäen sydän uudistaa alueen keskiosan

Helsingin kaupunki on kehittänyt Jakomäessä uudenlaista tapaa toteuttaa rakennushanke allianssitoteutusmallilla. Hankkeesta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu vuonna 2017. Jakomäen keskiosan uusi asemakaava valmistui arkkitehtuurikilpailun voittajatyön pohjalta, ja kaupunginvaltuusto hyväksyi sen syyskuussa 2018. Rakentaminen alkoi tyhjien rakennusten purkamisella vuonna 2018. Uudisrakennustyöt alkoivat vuonna 2019. Uudisosan on tarkoitus valmistua syyslukukauden 2020 alussa ja liikuntasalin korjauksen myöhemmin ensi vuonna. Rakennuksen peruskiven muurausta juhlittiin toukokuussa. Käytöstä poistuvat koulu-, päiväkoti- ja nuorisotalorakennukset on tarkoitus purkaa myöhemmin, kun uusi rakennus on käytössä.

Tilaa uutiskirje

Subsciption Blog