Hybridikohteessa onnistuttiin erityisesti mallitiedon hyödyntämisessä työmaalla. Arvovaltainen tuomaristo totesi valintaperusteissaan: “Olisi hienoa, jos kaikki talonrakennushankkeet olisivat tällä tasolla.” Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Tapio Kivistö Rakennuslehdestä, Miimu Airaksinen RIL:stä, Olli Seppänen Aalto Yliopistosta, Tomi Henttinen Building Smartista sekä Kai Lehtinen Trimblestä.

Luminary on ollut haastava hybridikohde niin suunnittelijoille, työmaalle kuin elementtivalmistajillekin. Haasteet liittyvät tonttiin, rakennuksen monimuotoisuuteen ja tasoeroihin, korkeaan rakentamiseen ja asukasmuutoksiin. Onnistumiset liittyvät erityisesti mallipohjaiseen suunnitteluun ja yhteistyöhön sekä mallitiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen työmaalla. Optiplanin hankekehitysjohtajan, Pekka Pessin mukaan menestyksekkään kohteesta teki suunnitteluporukan saumaton yhteistyö, sekä erittäin laadukkaat ja tarkat mallit.

Tekla BIM Awards on Trimble Solutions Oy:n järjestämä kilpailu, jossa arvovaltainen tuomaristo valitsee vuoden parhaat BIM (Building Information Model) -projektit. Optiplan Oy toimii kohteessa LVIA- ja sähkösuunnittelijana.

Optiplan onnittelee koko tiimiä! Kuvassa: Lauri Pennala, A-insinöörit, Pekka Pessi, Optiplan, Sallamari Hietanen, A-insinöörit, Petri Tavilampi, BST-arkkitehdit, Esa Puranen, Skanska Oy, Antti Jakku, Caverion Oy